keskiviikko 24. syyskuuta 2008

Syksyinen kerhoretki Harakan saareen

Luonto-Liiton Uudenmaan piiri järjestää kerhoilleen erilaista toimintaa kerhokauden aikana. 23.9. suuntasimme retkelle Helsingin edustalla sijaitsevaan Harakan saareen, josta löytyy mm. luontopolku ja luontotalo. Retkisää oli otollinen ja saimme nauttia kauniista, kirkkaan aurinkoisesta ja lämpimästä syyspäivästä merenrannalla. Lapsille retki oli seikkailua alusta loppuun, kun matka koululta saareen tehtiin bussilla, ratikalla ja veneellä.

Saaressa nautimme eväiden syömisestä aurinkoisessa säässä ja suuntasimme sen jälkeen rantakallioille ötökkäpurkit mukanamme. Vesilammikoista löytyi mm. vesikirppuja, malluaisia ja katkoja.





Saaressa liikuttiin kallioillakin merkittyjä polkuja pitkin, mitään ei saanut ottaa mukaansa eikä kasveja repiä, sillä saari on luonnonsuojelualuetta.





















Ötököitä tutkimassa.















Lintupiilossa ihailtiin katossa olevaa linnunpesää ja ohi uiskentelevia sinisorsia.











Kerhoille järjestetään myös jatkossa retkiä ja tapahtumia. Tervetuloa mukaan! Myös muiden piirien ja lasten kanssa toimivien kannattaa hyödyntää tällaisia mahdollisuuksia.

Aurinkoista syksyä kaikille!

torstai 18. syyskuuta 2008

LASTEN SATUMETSÄ -retki Helsingin Haltialassa

Su 28.9. klo 10-13.

Miltä tuoksuu syksyinen metsä? Keitä aarnimetsän kätköissä piileksii? Lapsiperheiden metsäretkellä ihastellaan syksyisen metsän värejä, opetellaan tunnistamaan erilaisia puita ja kuunnellaan metsän ääniä. Retkellä kuljetaan ulkoilureittejä pitkin, joten mukana voi kulkea rattaillakin.

Retkelle lähdetään Paloheinän ulkoilumajalta, bussin 66 B päätepysäkiltä. Varaudu retkelle säänmukaisin varustein ja jalkinein. Mukaan voit halutessasi ottaa myös evästä.
Retket järjestää Luonnonsuojeluliiton paikallisyhdistys Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry (Helsy). Lisätietoa retkistä: Kaisa Hauru, järjestösihteeri p. 050 3011 633 ja helsy@sll.fi

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Syysmyrsky - siilin arvoitus!

Syksyn aikana Syysmyrskyillään taas! Syysmyrsky on perheille ja luontokerhoille suunnattu syksyinen tapahtuma, vastaava kuin Vainupäivät keväällä. Teema vaihtuu vuosittain.

Helsingissä tapahtuma on tänä vuonna Töölössä Nuorten luontotalolla (Mechelininkatu 36) lauantaina 25.10. klo 14-16 ja teemana on kaupunkiluonto. Tässä vinkkejä muille Luonto-Liiton piireillä sekä muille lastentoiminnasta kiinnostuneille, minkälaiseksi vastaavan tapahtuman voi ideoida. Rasti-ideoita voi toki hyödyntää esimerkiksi luontokerhoissa.

Syysmyrskyn kaikkien rastien ympärille rakentuu yhtenäinen tarina ja lapsien tehtävänä on ratkaista kaupunkiin kadonneen siilin arvoitus. Ensin lapset saavat kasvomaalaukset maastoutuakseeen ympäristöönsä. Sen jälkeen vuorossa on askartelurasti, jossa jokainen askartelee itselleen kierrätys- tai luonnonmateriaaleista jonkinlaisen taikaesineen, joka auttaa tehtävän suorittamisessa.

Seuraavaksi suunnataankin herkistämään aisteja aistirastille, jossa opitaan suojaväreistä ja tunnustelulaatikoiden avulla vastakohdista (esimerkiksi pehmeä - kova). Tämä jälkeen jokainen käpertyy luontokoloon kuuntelemaan ympäristön ääniä ja laskemaan montako luonnonääntä ja ihmisen aiheuttamaa ääntä ympärillä kuuluu. Tällä rastilla lapsille annetaan mukaan luupit tutkimusvälineiksi loppurastiradan ajaksi.

Luuppien kanssa lähdetään tunnistamaan pihalta numeroituja kasvi- ja eläinlajeja. Tunnistetut lajit kirjataan sanaristikkoon ja kas kummaa, pystyriville ilmaantuu sana, joka paljastaa kadonneen siilin olinpaikan!

Sitten onkin aika lähteä tarkistamaan, onko siili kunnossa. Ja sieltähän siili löytyy ja palkitsee iloisena löytäjänsä pienellä yllätyksellä!

Tyytyväisenä tehtävän suorittaneet voivat suunnata buffettiin mehulle ja pullalle.

Iloista ympäristökasvatussyksyä kaikille!

perjantai 5. syyskuuta 2008

Ympäristökasvatuksesta kiinnostuneiden tapaaminen Helsingissä 19.9.

Tervetuloa Ympäristökasvatusryhmän tapaamiseen!

Tule mukaan ideoimaan millaista lasten- ja nuorten toimintaa Luonto-Liitossa syksyllä ja ensi vuonna tehdään. Luonto-Liiton Ympäristökasvatusryhmä kokoontuu 19.9. klo 16 eteenpäin Nuorten luontotalolla Helsingissä (Mechelininkatu 36). Jos tykkäät puuhata lasten ja / tai nuorten kanssa ja varsinkin, jos olet kerrankin kehitellyt mielessäsi ympäristökasvatustoimintaa, niin tule tähän tapaamiseen!

Kokouksessa suunnitellaan ja kehitetään seuraavia toimintamuotoja:
- Luontokerhotoiminta
- Luontoleirit
- Nuorten toimintaryhmät
- Nuorten leirit
- Luonto-Liiton moninaiset koulutukset (kerhonohjaaja, leirinvetäjä, lähettiläs yms.)
- Lasten ja nuorten tapahtumat
- Retket
- Lasten- ja nuorten nettisivut

Lisäksi tietysti ideoidaan uusia toimintamuotoja, jotta kaikki suomalaiset lapset ja nuoret saadaan arvostamaan ympäristöä ja toimimaan luonnon puolesta!

Hyvä olisi, jos ilmoittaisit tulostasi Kalle Ristikartanolle, puh. 040 554 1091 tai s-posti: kalle.ristikartano@humak.edu, niin osaamme varata kaikille riittävästi välipalaa. Osallistujille maksetaan matkakorvaukset.

Tapaamista edeltävänä päivänä 18.9. kokoontuvat Luonto-Liiton eri jaostot kehittämään yhdessä toimintaansa klo 18 alkaen ja tapaamisen jälkeisenä päivänä 20.9. kokoonnutaan suunnittelemaan Luonto-Liiton uutta luonnonharrastusmerkkiä. Osallistu ihmeessä kaikkiin kolmeen tapaamiseen!