Tärkeitä luontokokemuksia

Voisiko luonto, luonnossa oleminen ja toimiminen olla vastaus lasten hyvinvoinnin ongelmiin?

Luonto itsessään tarjoaa monipuolisia virikkeitä ja elämyksiä. Kun tähän liitetään toisten lasten kanssa oleminen, leikkiminen, nauraminen ja kokeminen, voiko lapselle suoda paremmat edellytykset, viihtymiseen ja iloon elämästä yksinkertaisimmillaan?

Voisiko kerhon- tai leirinohjaaja myös lisätä lapsen hyvinvointia? Yhdessä olemisen riemun lisäksi hän voi olla tukena ja turvana lapselle, välittävä ja läsnäoleva.

Luontoleirit, luontokerhot ja eläminen lähellä luontoa voisivatkin tarjota vastauksia lapsien pahoinvointiin. Positiivisia vaikutuksia on lukemattomia. Lapsi oppii välittämään ja arvostamaan luontoa ja ympäristöä. Henkisesti elämys on rikkaampaa ja kehittävämpää kuin videopelit. Yhdessä oleminen on sosiaalista ja kehittää niin lapsen itsetuntoa kuin sosiaalisia taitojakin. Ohjattu leiri tarjoaa turvalliset puitteet. Ulkoilmassa oleminen, leikkiminen ja puuhastelu saattaa lisäksi parantaa lapsen fyysistä hyvinvointia, ja näin myös mieltä.

Voisiko luonto olla niitä harvoja paikkoja, jossa lapsikin voi nauttia rauhasta ja hiljaisuudesta olematta yksin? Paikka, jossa iloa saadaan muutenkin kuin kuluttamalla, suorittamalla ja kilpailemalla? Paikka, jossa lapsi saa vain olla, juosta, nauraa ja leikkiä – eli olla lapsi?

Luonnossa lasten kanssa toimiessa, kerhon- tai leirinohjaaja voikin olla merkittävä hyvinvoinnin lisääjä!

Teksti: Sofia Nousiainen

Kevättä ilmassa

Herään kirkkaaseen auringonpaisteeseen sen pilkahdellessa makuuhuoneen seinillä keskeyttäen uneni. Aikaisesta herätyksestä huolimatta olen hyvällä tuulella ja raotan verhoja nähdäkseni lempeässä valossa kylpevän lahdenpoukaman ja sinisenä hohtavan taivaan. Lämpömittari näyttää muutamaa pakkasastetta. Mahtava päivä lähteä ulos nauttimaan luonnosta ja tekemään havaintoja saapuvasta keväästä!

Lämmintä vaatetta päälle, evästä reppuun ja sitten ulos haukkaamaan kirpeää aamu ilmaa. Kuljen hohtavan puuterilumen peittämää polkua kohti rantaa. Puissa sirkuttavaa jo lukuisia kevään saapumista kuuluttavia siivekkäitä.Taitavat valmistautua kosiopuuhiin ja kilpailuun parhaista pesäpaikoista. Ainakin mustarastas pariskunta, sinitiainen ja muutaman talitintti puikkelehtivat pensasaidan suojissa.

Kulkiessani punaisen puumökin ohitse ropisee kasvoilleni kylmiä pisaroita lämmön sulattaessa räystäissä hohtavia jääpuikkoja. Orava vilistää pitkin männyn oksaa tukko neulasia ja lehtiä suussaan, varmaan pesänteko puuhissa sekin.

Jäällä kokoustaan pitää talven sulassa sillan alla sinnitellyt sorsa joukko etsien ihmisten heittelemiä pullanmuruja. Nälkäisten kaakattajien vierellä lepäilee kyhmyjoutsen pariskunta. Varikset ja harakat koittavat päästä osingolle sorsien ateriasta napaten välillä ruokapalasen sieltä täältä.

Minua hymyilyttää. Aurinko tuntuu herättelevän koko luonnon uuteen vireeseen. Tai saa ihmisenkin havahtumaan talvihorrokestaan ja huomaamaan ympärillä tapahtuvat muutokset ja kevään merkit. Lumen ala pilkottaa asfaltti, haistan märän maan tuoksun tallustaessani tien laitaa. Pajuissa huomaan pienet valkoisena pilkistävät silmut. Pajunkissat ovat puhjenneet! Muistelen kuinka nuorempana pajunkissojen ilmestyminen oli ehdoton ennusmerkki saapuvasta lämmöstä ja lämmöstä, samoin kuin haarapääsky ja leskenlehtien ilmestyminen asfaltin reunaan. Hengitys höyryää ja pienet timantit hohtavat ohuella hangella. Sitten näen sen: kettu jolkottaa edelläni. Seuraan kuinka punaturkki pujahtaa aidanraosta puutalon pihaan. Uskomaton määrä elämää tarkkailtavaksi! Talvella bongattujen jälkien synnyttäjät ilmestyvät tähän aikaan vuodesta myös näkö- ja kuuloetäsisyydelle.


Saavun kotipihaan ja kääntäessäni avainta lukossa vilkaisen vielä kerran ympäröivää maisemaa, nuuhkaisen ilmaa ja totean sen tuoksussa olevan selvää kevään tuntua.


Teksti: Heidi Kettunen

Kevättuulilähettiläs innostaa koululaisia kevätseurantaan

Neljäsluokkalaiset ja heidän opettajansa katsovat keskittyneesti kankaalle heijastuvaa esitystä, jossa seikkailee kevätkärpänen, maamehiläinen ja joukko tuttuja kasveja, lintuja, matelijoita ja hyönteisiä. Pian käsiä alkaa yksitellen nousta kysymysten ja kommenttien kertomiseksi. On se aika vuodesta, kun Luonto-Liiton lähettiläät ovat saapuneet luokkiin kertomaan kevään etenemisestä ja lasten kevätseurannasta, Kevättuulesta.

Lähettiläät pitävät ensin luokassa pienen oppitunnin ja esittelevät kevään seuraamista sekä mukana olevat 12 lajia. Kiinnostusta, tietoa ja omia kokemuksia lajeista löytyy joka luokasta - sekä nokkelia kysymyksiä, joihin lähettiläälläkään ei aina ole tarjota vastausta. Mukana on sekä monille koulusta tai kotoa tuttua perusasiaa että valtaosalle täysin uutta tietoa. Viime vuonna kaikkein eniten hämmästystä ja epäuskoa tuntui herättävän nauhalta soitettu hullulinnun, siis töyhtöhyypän, soidinhuutelu. Eräs oppilas kuvasikin osuvasti sen muistuttavan linnun sijaan game boy -käsipelikonsolin äänimaailmaa.

Teoriapitoisemman osuuden jälkeen lähdetään ulos soveltamaan opittua. Toisten luokkien kanssa leikitään useampikin luontoleikki, toiset taas innostuvat seurantalomakkeesta ja ulkonaolosta niin paljon, ettei ohjattua toimintaa tarvita. Tunnit venähtivätkin usein aiottua pidemmiksi, lasten kirjatessa lomakkeen vapaille riveille mitä ihmeellisimpä ötököitä. Linnunkakkakin kelpasi varmaksi kevään merkiksi, enkä halunnut väittää vastaan. Opettajat suhtautuivat lähettilästunteihin äärimmäisen positiivisesti ja kyselivät meiltä opetusvinkkejä biologian tunteja varten. Lapsilta saa myös sitä kuuluisaa suoraa palautetta: tunnin lopussa eräs innostunut tyttö tuli kertomaan, että isona hänkin haluaa töihin Luonto-Liittoon.

Olisi hienoa nähdä Kevättuulikiertueen leviävän ajan myötä jokaisen piirin alueelle. Kipinä innostua tarkkailemaan luontoa voi tulla juuri siitä hauskasta kevätretkestä, joka sattui piristämään muuten tavanomaista koulupäivää.

Antti Salovaara

Karhut pelastavat ihmisiä – ilman karhuja ei olisi satuja

Keskiviikkona (17.3.) minulla oli mahdollisuus osallistua kommentaattorina Korkeasaaren järjestämään Pääsiäissaaren koululaiskonferenssiin. Osana kansainvälisen biodiversiteettivuoden teemaa järjestetyn tapahtuman aiheena oli ”Karhut ja ihmiset samassa metsässä”. Minun lisäksi kommentaattoreina olivat kaupunginvaltuutettu Lasse Männistö ja huippumalli Nanna Grundfeldt.

Homma toimi siten, että kahdeksasluokkalaisten ryhmät olivat päivän mittaan valmistelleet aiheeseen liittyviä harjoitustöitä. Oli teatteriesitystä, banderollia, videopätkää, sarjakuvaa sekä kangaskassien ja rintanappien tekoa. Kommentaattoreina meidän tehtävä oli arvioida koululaisten töitä.

Ja aivan mahtavia töitä olivatkin! Teatteriesityksessä tuotiin hienosti esille niitä ennakkoluuloja, joita Suomessa suurpetoihin liitetään. Usein suurpetojen syyksi laitetaan monia sellaisia asioita, joihin pedoilla ei ole osaa eikä arpaa. Onneksi tarinalla oli onnellinen loppu. Karhu, poro ja metsästäjä löysivät yhteisen sävelen.

Banderolliin oli kirjoitettu osuva viesti: ”Karhut pelastavat ihmisiä auto-onnettomuuksilta syömällä hirviä” ja ”Ilman karhua ei olisi satuja”. Kangaskassissa luki monimerkityksellisesti ”Täällä on karhu” ja rintanapeissa ”Karhu on eläin”. Sarjakuvan voimin tuotiin esille city-karhuihin liitettyjä ennakkoluuloja ja viesti siitä, että jos haluamme turvata suurpetojen elinympäristön, meillä on siihen kaikki mahdollisuudet. Videoteos kuvasi suurpetojen silmin sitä, miten pelottava tilanne ihmisen kohtaaminen eläimelle voi olla.

Päällimmäiseksi tilaisuudesta jäi upea fiilis. Nuorilla oli todella kekseliäitä ideoita ja oivaltavia näkökulmia ajankohtaiseen teemaan liittyen. Suurimman vaikutuksen teki kuitenkin se nuorten kirkas ja loputon usko siihen, että asioita voi todella muuttaa, jos niin vain halutaan. Se on hyvä opetus meille kaikille.

Suuri kiitos Korkeasaaren ympäristökasvattaja Nina Trontille kutsusta ja tilaisuuden järjestämisestä!


--
Leo Stranius
Pääsihteeri
Luonto-Liitto
puh. 040-754 7371
http://www.luontoliitto.fi
http://www.leostranius.fi