sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Helppoja vesitutkimuksia

Tunnistatko sinilevän?


Kesän tullessa rannoille ilmestyvät erilaiset levät. Keväällä ei vielä sinilevää esiinny, mutta loppukesästä ja syksyllä sitä voi olla nähtävissä. Mutta tunnistatko sinilevän?


Tässä pari helppoa tapaa tunnistaa sinilevä kerhossa tai leirillä. Kaada leväistä vettä lasiin ja anna sen olla tunnin verran paikallaan. Jos veden pinnalle nousee vihreitä hiukkasia, levä on sinilevää. Vaihtoehtoisesti kokeile levää kepillä. Jos levämassaa jää roikkumaan keppiin, se on jotain rihmalevää. Jos se taas hajoaa hiukkasiksi, se on sinilevää.
Omat levähavainnot kannattaa lähettää Merentutkimuslaitokselle, joka kerää havaintoja. Helpot ohjeet löytyvät Ympäristökeskuksen ja Merentutkimuslaitoksen sivuilta. Havainnot voi ilmoittaa Merentutkimuslaitokselle faksilla, sähköpostilla, kännykällä tai soittamalla ihan tavallisen puhelun.

Helpot ohjeet sinilevän tunnistamiseen ja leväesiintymän runsauden arviointiin.

Lähetä omat levähavainnot Merentutkimuslaitokselle!


Onko vesi kirkasta?

Veden sameuteen vaikuttaa vuodenaika, pelloilta ja pohjasta irtoavan maa-aineksen sekä levien määrä. Milloin vesi on kirkasta? Milloin se samenee?
Veden sameutta kuvataan näkösyvyydellä. Sen pitkäaikainen seuranta kertoo vesistön tilasta. Näkösyvyyden mittaus on helppo tehdä lähes missä tahansa rannassa, kerhossa tai leirillä. Veden sameuden vaihteluista voi hyvin raportoida vaikka paikallislehteen.
Näkösyvyyttä mitataan laskemalla narun päässä 20 cm halkaisijaltaan oleva valkoinen levy veteen ja katsomalla milloin se häviää näkyvistä. Levynä voi käyttää ämpärin kantta, joita saa vaikka koulun keittiöistä. Kannen alapuolelle kiinnitetään kivi painoksi ja naruun laitetaan merkit 10 cm välein.

Ohjeet näkösyvyyden mittaukseen ja levyn tekemiseen.

Ei kommentteja: